Ajattelin tehdä listan unelmistani,
jotka ovat vaan ja ainoastaan minun unelmia. Omia sellaisia. Unelmat eivät ole
sitten missään tärkeysjärjestyksessä.
1. Muutto Turkuun
2. Muutto New Yorkiin
3. Päästä jatkamaan opintoja terveyden biotieteisiin, ja myöhemmin opiskelemaan lääkistä
4. Oppia italian kieli
5. Asua vähän aikaa Roomassa
6. Nähdä mount everest.
7. Hommata koira
8. Kasvattaa pitkät hiukset
9. Juosta maraton
10. Juosta tänä syksynä (2012) puolmaraton
11. Nähdä M., ja selvittää asiat lopullisesti
12. Löytää sielunkumppanini
13. Onnistua
14. Rakastua suunnattomasti
15. Oppia ruotsin kieli
16.Käydä Helsingissä bilettämässä (vk 16 2012)
17. Nähdä ruotsin sukulaisia tänä vuonna
18. Kasvaa ja kehittyä ihmisenä
19. Tehdä hienoja maalauksia, kollaaseja
20. Käydä säännöllisesti 2-3 krt/vk:ssa salilla
21. Rikastua edes jonkun verran
22. Päästä tänä vuonna tekemään toinen ulkomaan reissu ystäväni kaa.
23. Korjata välit entisen ystäväni kaa.
24. Oppia kommunikoimaan paremmin
25. Saada pepsodent-hymy
26. Laihtua ensiksi 4 kiloa, ja myöhemmin seuraavat 4 kiloa.
27. Löytää yhteyteni minuun
28. Parantaa
29. Omistaa vanha puutalo (1900-luvun alulta)
30. Omistaa yksiö Turusta
Siinä 30-lista. Vedän yli, kun unelmat toteutuvat.
Itse olen elämäni herra, vaan minä olen esteenä unelmien toteutumiselle.
1. Muutto Turkuun
2. Muutto New Yorkiin
3. Päästä jatkamaan opintoja terveyden biotieteisiin, ja myöhemmin opiskelemaan lääkistä
4. Oppia italian kieli
5. Asua vähän aikaa Roomassa
6. Nähdä mount everest.
7. Hommata koira
8. Kasvattaa pitkät hiukset
9. Juosta maraton
10. Juosta tänä syksynä (2012) puolmaraton
11. Nähdä M., ja selvittää asiat lopullisesti
12. Löytää sielunkumppanini
13. Onnistua
14. Rakastua suunnattomasti
15. Oppia ruotsin kieli
16.