Viimeisestä kirjoittelemisesta on aikaa melkein pari kuukautta, ohhoh. Lääkiksen koe on nyt takanapäin, ja saan tietää ens viikolla olenko päässyt sisään. Koe vaikutti aluksi hyvin helpolta, biologian osiot olivat helppoja, kuten myös kemian osio. Isoimmat virheet tulivat joissain fysiikan tehtävissä. Hieman on epäilevä olo, että pääsisin sisälle. Apua!!
Kävin jo kirjastosta lainaamassa fysiikan kirjat (taas), sekä fysiologia&anatomia-kirja. Jos en nyt pääse, niin viimeistään vuoden päästä. Tein jo sellaiset suunnitelmat, että käyn samalla töissä&koulussa, sekä fysiikan iltalukio-kertaukset päälle. Ja keväällä taas Galenoksen pariin. Yliopiston puolella käyn varmaan fysiikan tunneilla istumassa, sekä fysiologian tunneilla. Oon kyseiset kurssit jo suorittanut, joten en tarvitse niistä pisteitä.
Kesätyön parissa menee nyt kesä, ihana tehdä jotain muuta kuin koulujuttuja :). Eipä täs tän enempää. Pidän nyt pienen tauon kirjoittelemisesta, ja palaan asiaan viimeistään syyskuussa. Oikein hyvää kesän jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti