sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lista unelmistani



Ajattelin tehdä listan unelmistani, jotka ovat vaan ja ainoastaan minun unelmia. Omia sellaisia. Unelmat eivät ole sitten missään tärkeysjärjestyksessä.

1. Muutto Turkuun
2. Muutto New Yorkiin
3. Päästä
jatkamaan opintoja terveyden biotieteisiin, ja myöhemmin opiskelemaan lääkistä
4. Oppia italian kieli
5. Asua vähän aikaa Roomassa
6. Nähdä mount everest.
7. Hommata koira
8. Kasvattaa pitkät hiukset
9. Juosta maraton
10. Juosta tänä syksynä (2012) puolmaraton
11. Nähdä M., ja selvittää asiat lopullisesti
12. Löytää sielunkumppanini
13. Onnistua
14. Rakastua suunnattomasti
15. Oppia ruotsin kieli
16. Käydä Helsingissä bilettämässä (vk 16 2012)
17. Nähdä ruotsin sukulaisia tänä vuonna
18. Kasvaa ja kehittyä ihmisenä
19. Tehdä hienoja maalauksia, kollaaseja
20. Käydä säännöllisesti 2-3 krt/vk:ssa salilla
21. Rikastua edes jonkun verran
22. Päästä tänä vuonna tekemään toinen ulkomaan reissu ystäväni kaa.
23. Korjata välit entisen ystäväni kaa.
24. Oppia kommunikoimaan paremmin
25. Saada pepsodent-hymy
26. Laihtua ensiksi 4 kiloa, ja myöhemmin seuraavat 4 kiloa.
27. Löytää yhteyteni minuun
28. Parantaa
29. Omistaa vanha puutalo (1900-luvun alulta)
30. Omistaa yksiö Turusta

Siinä 30-lista. Vedän yli, kun unelmat toteutuvat.

Itse olen elämäni herra,
vaan minä olen esteenä unelmien toteutumiselle.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kissa vei kielen

Ajattelin kirjoittaa kuulumisiani pitkästä aikaa. Jos joku nääs on ihmetellyt kuinka kävi lukemisen kanssa, olenko yrittämässä lääkikseen yms.
En ole tänä vuonna yrittämässä. En saanut työkuvioitani sillä lailla pähkäiltyä, että olisin voinut lopettaa. Huonon taloudellisen tilanteeni takia en myöskään pystynyt vähentämään työtunteja. Raha ratkaisi tällä kertaa. Mutta en siitä ole lannistunut, vuoden päästä tulen pääsemään. Itseasiassa olen innoissani muutoksista mitä tulee (toivottavasti) tapahtumaan nyt tämän kevään aikana. Liittyvät missä tulen asumaan, missä jatkan opintojani..

Toivotan kaikille oikein paljon onnea pääsykokeisiin! Nämä viimeiset viikot ovat hyvin tärkeitä. Näiden viikkojen aikana selviää, ketkä jaksavat viedä urakan loppuun asti. Nyt erottuu se joukko, jotka jaksavat lukea ja pääsevät aloittamaan syksyllä lääkiksessä. Joten voimia ja hyviä pakaralihaksia kaikille!

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Sunshine

Ensimmäinen kesätyöpaikka on ohi, ja huomenna aloitan toisessa paikassa. Nyt oon ollut pari päivää vapaalla. Levännyt, katsonut leffaa (black swan) sekä liikkunut. Lukenut myös fysiologia&anatomia kirjaa. Suunnitellut syksyä ja talvea. Eri valmennuskursseista ottanut selvää, tällä hetkellä Epionen peruskurssi on ykkösenä. Todennäköisesti otan myös kandiakatemian virtuaalikurssin (syksyä ajatellen), sekä yliopiston puolella on myös fysiikan kertauskurssi. Lisäksi iltalukion puolella ajattelen kerrata. Luulis riittävän. Fysiikka pitänee saada paremmin hallintaan!!

Tekis jo niin mieli alkaa kunnolla lukemaan, MUTTA ei se vielä hyödytä. Ei riitä akkua sitten ens kevääksi. Nyt meen vaan rennosti etiäpäin, välillä lueskellen fysiologiaa&anatomiaa.

Nyt on parin viikon edestä menoja ja meininkiä, kaupungissa missä asun. On paljon tapahtumia, ja olen aivan innoissani! :D

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Uutta..

En päässyt. En tiedä vielä pisteistä, mutta tiedän vaan etten kuuluu onnellisten joukkoon. Olo on turta ja tyhjä. Ei itkua, ei raivoa, ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Tuijotan vaan eteenpäin näkemättä mitään. Äiti kyselee kovasti, mutta en jaksa hänelle puhua. Huokaus.

Nyt ei ole aikaa synkkyydelle, vaikka olo on tyhjä. Olen jo tehnyt uuden sotasuunnitelman. Iltalukioon lukemaan fysiikkaa, töitä siinä ohessa, yliopiston kandityö ja muutamia yliopiston kursseja kertauksen vuoksi. Keväällä vaan lukemista, ei töitä (niin kuin tein huhtikuussa nyt keväällä). Suunnittelin eximia tai huippuvalmennuksen valmennuskursseja. Eximia olisi aamuisin (joka mulle kävisi loistavasti). Minulla on valmennuskeskuksen kaikki materiaalit (luentoprujuineen), joten haluan uuden yrityksen materiaalit ja opetukset. Sellaiset suunnitelmat.
Ettei kevään lukemiset pääsisi unohtumaan, aloitan jo nyt galenoksen ja ihmisen fysiologia&anatomia lukemisen. Tällä on hyvä mennä etiäpäin!!  

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Päivitystä

Viimeisestä kirjoittelemisesta on aikaa melkein pari kuukautta, ohhoh. Lääkiksen koe on nyt takanapäin, ja saan tietää ens viikolla olenko päässyt sisään. Koe vaikutti aluksi hyvin helpolta, biologian osiot olivat helppoja, kuten myös kemian osio. Isoimmat virheet tulivat joissain fysiikan tehtävissä. Hieman on epäilevä olo, että pääsisin sisälle. Apua!!
Kävin jo kirjastosta lainaamassa fysiikan kirjat (taas), sekä fysiologia&anatomia-kirja. Jos en nyt pääse, niin viimeistään vuoden päästä. Tein jo sellaiset suunnitelmat, että käyn samalla töissä&koulussa, sekä fysiikan iltalukio-kertaukset päälle. Ja keväällä taas Galenoksen pariin. Yliopiston puolella käyn varmaan fysiikan tunneilla istumassa, sekä fysiologian tunneilla. Oon kyseiset kurssit jo suorittanut, joten en tarvitse niistä pisteitä.
Kesätyön parissa menee nyt kesä, ihana tehdä jotain muuta kuin koulujuttuja :). Eipä täs tän enempää. Pidän nyt pienen tauon kirjoittelemisesta, ja palaan asiaan viimeistään syyskuussa. Oikein hyvää kesän jatkoa!

torstai 28. huhtikuuta 2011

Ei kerkee

Ajanpuutetta. On niin älyttömän hankala yhdistää työssä käynti ja lukeminen. Tänään lukenut vaan 2,5 tuntia.. Liian vähän. Stressaa, ahistaa.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Lähemmäs mennään

On ollut vähän päälle viikon ajan motivaatiopuutetta, mieliala ihan down. Ollut epävarma olo, etten opi. "Miksi lukea niin älyttömästi, koska kuitenkaan en kerkee kaikkia oppia.. Että alotin liian myöhään lukemisen. Parempi siirtää yrittäminen 2012, jolloin on enemmän aikaa lukea&oppia." Hyvin energiaa vievä olotila. Lisäksi keväinen katupöly on aiheuttanut väsymystä yms.  Pari viimeistä viikkoa on ollut myös kiire töiden takia, joten se on hankaloittanut lukemista (silloin kuin olisi ollut fiilistä).
Olen oppinut paljon itsestäni parin viikon aikana, minkälainen ihminen olen. Huono omatuntoni on ollut pakahtua siitä, etten ole kyennyt lukemaan niin paljon (motivaatiopuutteen ja töiden takia). Parin parin päivän aikana olen yrittänyt löytää uuden näkökulman asiaan, miettiä erilailla. En enää lue ollenkaan kotona, täällä en saa mitään tehtyä (nytkin voisin olla kirjan ääressä, mutta mieluummin katson Greyn anatomiaa..). Lukuympäristö on vaihtunut yliopistosairaalaan tieteelliseen kirjastoon. Siellä on hyvin rauhallista, aivan mahtavat näkymät, ympäristö on juuri sellainen mitä tarvitsen. Lisäksi kirjastosta löytyy kaikki sairaala-alan lehdet, joita luen taukojen välissä. Lehdet ovat paljon auttaneet parin päivän aikana näkemään sen kokonaisuuden, lisänneet motivaatiotani. Lisäksi pidän taukoja 5-10 minuuttia per tunti. Ja se todellakin tarkoittaa taukoa. Nousen ylös pöydän äärestä, menen muualle istumaan, luen lehteä, soitan kavereille, kävelen käytävällä. Ennen kun pidin taukoa, lopetin vaan lukemisen (mutta jäin kuitenkin kirjan ääreen miettimään mitä olin juuri lukenut..). Olen antanut itselleni täten aikaa ja armoa.
Lisäksi lukurutiinini on muuttunut. Ensimmäisenä painiskelen laskujen parissa, katson osaanko laskun. Jos osaan, merkkaan vihreällä, jos en, niin tällöin väri on punainen. Käyn punaiset laskut vielä toukokuussa läpi. Kemian laskukirja on täynnä vihreää väriä, mutta fysiikka tökkii. Esimerkkinä voinen kertoa, että su:na laskin kemiasta 80 laskua sujuvasti, mutta eilen laskin fysiikasta vaan 20 laskua.. Päivässä jaksan laskea 4-5 tuntia, jolloin kiintiö on täynnä. Sen jälkeen luen vielä Galenosta 1-2 tuntia.
Miksi luovuttaa nyt, kun aikaa on vielä kuukauden verran.. Ihmeellinen tuo mieli :D.
Hyvää tiistai-illan jatkoa! Ja VOIMIA lukemiseen!